Rakenna Jerusalemin muureja – osa 2

Nehemia palasi Jerusalemiin rakentaakseen kaupungin muurit ennalleen. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut ilman vastarintaa. Siitä huolimatta Nehemia luotti Jumalaan eikä antanut minkään pysäyttää itseään.

Resources

Studio broadcast

Animation film: Rakenna Jerusalemin muureja – osa 2

Drawings

Aiheesta

Nehemia ryhtyi rakentamaan Jerusalemin muureja päättäväisesti ja täynnä uskoa. Kaupunkilaiset tukivat häntä tässä hankkeessa, mutta viholliset eivät innostuneet Nehemian toimista. Heillä nimittäin oli muita suunnitelmia kaupungin suhteen. He yrittivät petkuttaa Nehemiaa keskeyttämään rakennustyöt, ja masentaa kansaa. Viholliset yrittivät myös hyökätä Jerusalemiin, erityisesti sieltä missä muuri oli matala.

Niinpä Nehemia asetti muurille vartijoita vartioimaan kaupunkia öin ja päivin. Hän puhui kansalle sanoen: ”Älkää pelätkö heitä! Muistakaa, etä Herra on suuri ja pelättävä. Taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta.” Siitä päivästä lähtien rakentajat tekivät toisella kädellään työtä, ja toisessa kädessä he pitivät asetta.

Kertomuksessa juutalaiset rakensivat muuria ja taistelivat vihollisiaan vastaan samanaikaisesti. Meidän ei tarvitse rakentaa fyysistä muuria, mutta meidän tulee varjella sydämemme pahuutta vastaan. Niinpä meidän tulee varjella ajatuksemme, niin ettei sydämeemme pääse mitään huonoa. Rakentajat rakensivat toisella kädellään ja toisessa kädessä he pitivät asetta, ja me voimme tehdä hyvää ja samanaikaisesti taistella paha vastaan.

Meidän tulee myös olla erityisen tarkkoja niillä kohdin jossa muuri on matala, eli niissä asioissa, joissa olemme heikkoja, ja joissa pahat ajatukset pääsevät helposti sdämeemme. Jumalan avulla voimme pitää sydämen puhtaana, ja tulla Jumalan palvelijoiksi Nehemian tavoin.

Studiolähetys

Studiolähetys tulee tällä kertaa Englannista. Juontajat Nick ja Becka, sekä lapset Maddie ja Ollie ovat Warwickin linnassa. Juontajat pohtivat kertomusta Nehemiasta, joka rakensi Jerusalemin muureja. Minkälaista se oikeastaan oli? Tunsiko Nehemia pelkoa nähdessään viholliset?

David Savage on mukana lähetyksessä, ja kertoo innostavasti päättäväisyydesta, ja kuinka päättäväinen mieli on kuin vahva muuri sydämen ympärillä. Huonojen ajatusten ilmaantuessa voimme seistä muurilla lujana ja sanoa ei. Jumala näkee sellaiset, ja haluaa vahvistaa niitä, jotka antavat koko sydämensä Jumalalle.

DIY projekti – Rakenna muuri

Nehemia korjasi ja rakensi Jerusalemin muurit ennalleen. Nyt lapsetkin voivat rakentaa muurin. Tee värikkäille papereille muurin kiviä, ja kirjoita jokaiselle tekoja, joilla voimme olla rakentamassa hyvää omassa ajassamme.

Tarvitset:

  • värillisiä papereita

  • Sakset

  • liimaa

  • tussia

  • glitteriä

  • sinitarraa tai teippiä

Tee näin:

  1. Leikkaa paperit muistuttamaan muurin kiviä

  2. Kirjoita sanat tussilla, tai leikkaa kirjaimia toisesta paperista ja liimaa ”kivelle”. Voit myös käyttää liimaa ja glitteriä.

  3. Kiinnitä muurinkivet seinälle sinitarralla tai teipillä.

Tips!

Pyhäkouluopettajat voivat tuoda leikkimiekan, muurauskauha ja ämpäri muurinrakennustyön havainnoillistamiseksi

Kysymyksiä keskusteluun:

Aiheeseen sopivia Raamatunjakeita:

Neh. 4:8: “Älkää pelätkö heitä! Muistakaa, että Herra on suuri ja pelättävä. Taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta.”

Neh: 4:13 : “Työ on suuri ja laaja, ja me olemme muurilla hajallamme, kaukana toisistamme. Kun kuulette torven soivan jossakin paikassa, kokoontukaa sinne meidän luoksemme. Meidän Jumalamme sotii puolestamme.”

2. Aik. 16:9 ”Sillä Herran silmät tarkkailevat koko maata vahvistaakseen niitä, jotka ehyellä sydämellä ovat antautuneet hänelle.”

Contact us

Do you have questions?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *